Mikä ihme on, että pari viikkoa kun onnistuu pudottamaan painoa, niin alkaa itse sabotoida itseään? Nyt on tullut taas viikonloppu ja eilinen syötyä suunnilleen silloin, kun siltä tuntuu.

Kun muistaisi joka kerta kysyä itseltään, kun menee jääkaapille tai avaa herkkupurkin kannen: "Miksi syön?" "Tarvitsenko tätä?" "Syönkö nälkään vai jonkun muun tunteen tyydyttämiseksi?" Uusimmassa KG-lehdessä oli hyvä juttu nimenomaan tästä, itse ainakin tunnistin sen, että useimmiten syön aivan muista kuin nälkään liittyvistä syistä.

Mutta eikun eteenpäin. Alkaa tuo 70 kilon palkinto houkutella jo vähitellen, kun kotona ei ole mitään uutta luettavaa. Kirjastoon en mene, koska en IKINÄ muista palauttaa kirjoja ajoissa.

Illalla zumbaan....