Eli tällä hetkellä on jalassa miehen shortsit, omat kun ei mahdu jalkaan, eikä huvita näillä kiloilla ostaa mitään. Siitä tulisi vaan sellainen lannistunut olo, että mä olen antanut periksi. Eli jossain pääkopassa pyörii ajatus, että ei tällainen oo kivaa.

Kunpa vaan se sama ajatus tulisi mieleen myös silloin, kun avaa jääkaapin oven. Syöminen tuntuu olevan mulle lähes harrastus, jotain sellaista, mitä tekee, kun ei ole muutakaan tekemistä. Pitäisi taas kuitenkin päästä siihen, että nauttii siitä, mitä syö, mutta ei syö koko ajan ja osaa joskus sanoa ei.

Kauheeta valitusta taas täällä maanantain kunniaksi... Jospa sitten perjantaina olisi parempia uutisia.